Reppu 6.10.2015

Reppu

6.10.2015

oksat

 

 

 

 

 

 

 

Iloista lokakuuta!

Syksyiset säät ovat alkaneet ja kesäisen lämpimät päivät tuntuvat olevan tältä vuodelta lopullisesti takana. Viimeistään tässä vaiheessa on syytä kaivaa pipot ja hanskat talvivarastoista, jotta välitunnit eivät mene palellessa. Muutamat viime päivät ovat olleet jo varsin kylmiä ja osa oppilaista on ehkä vanhasta tottumuksesta ulkona melko kevyillä vaatteilla.

Lokakuun Reppu-tiedotteessa kerrotaan syksyn menneistä, meneillään olevista ja tulevista tapahtumista. Kuluva viikko on Puistolalaisessa kouluhistoriassa merkittävä, kun Tenavatien koulurakennuksessa opiskellaan viimeistä viikkoa. Osa oppilaista on käynyt ja käy viikon aikana Tenavatiellä muistelemassa koulumuistojaan ja kirjoittamassa rakennukseen liittyviä muistoja tarinoiksi. Oppilaiden juttuja julkaistaan koulun verkkolehdessä osoitteessa http://puistolanraitti.koulublogit.fi/.

Ensi viikolla oppilailla on edessä syysloma. Toivotan oikein hyvää syyslomaa kaikille!

Hyvää syksyn jatkoa toivottaen

Teemu Lappalainen, rehtori

 

PopUp-koulupäivä

Puistolanraitin ala-asteella vietettiin PopUp-koulupäivää lauantaina 26.9. Päivä sisälsi melkoisen määrän erilaisia oppilaiden ja vanhempien pitämiä pajoja, joissa opittiin mitä mielikuvituksellisimpia taitoja. Päivä päättyi yhteiseen pihatapahtumaan, jossa oli mukava yhdessä olon tunnelma. Sääkin suosi ja aurinko paistoi! Koulun verkkolehteen on tulossa oppilaiden tekemiä juttuja tapahtumasta. Koulun verkkolehti löytyy osoitteesta http://puistolanraitti.koulublogit.fi/.

popup2

 

 

 

 

 

Arviointikeskusteluviikko

Osalla luokista pidetään oppilaiden arviointikeskustelut eli vanhempainvartit kuluvalla viikolla (viikko 41). Osalla keskustelut on jaksotettu pidemmälle aikavälille ja osa luokista järjestää keskustelut kevätlukukaudella.

 

Tenavatien tyhjennysmuutto

Tenavatien toimipiste on tässä vaiheessa tyhjennetty jo lähes kokonaan. Puistolanraitin toimipisteessä arviointikeskusteluissa käyneet ovat varmasti huomanneet, että koulutyötä tehdään muuttolaatikoiden ja huonekalukasojen keskellä. Paikkoja laitetaan järjestykseen parhaillaan ja tilaa saadaan lisää, kun kaikki ylijäämäkalusteet saadaan kuljetettua koululta pois. Tenavatiellä opiskelevat luokat ovat jo muuttaneet uusiin tiloihin Raitin toimipisteessä ja luokkien arki alkaa löytää uomansa uusissa tiloissa.

 

Kun muutto on saatu tehtyä, päästään aulatiloihin toteuttamaan oppilaiden suunnitelmia yhteisessä käytössä olevista oppimisympäristöistä. Raitin aulatilaan on tulossa opiskelupaikka ja Nurkan aulaan lukupesä portaiden alle. Hanke toteutetaan pääosin oppilaiden osallisuustoimintaan kohdistetuilla Ruuti-rahoilla.

 

Pajapäivät

Oppilaiden valinnaiskurssit eli pajapäivät järjestetään heti syysloman jälkeen 20. – 23.10. Pajapäivät koskevat luokkia 4 – 6. Pajapäivissä oppilaat on jaettu pajaryhmiin omien valintojensa perusteella. Pajoissa on monenlaisia äidinkieleen ja taito- ja taideaineisiin liittyviä sisältöjä. Oppilaat ovat pajavalintansa jo tehneet, mutta pajakuvaukset on edelleen nähtävillä osoitteessa http://www.popupkoulu.fi/festivals/48.

 

Syysloma

Syysloma on tänä vuonna viikon mittainen. Syyslomaa vietetään 12. – 16.10.2015. Toivotan kaikille mukavaa ja rentouttavaa syyslomaa!

 

Vanhempainyhdistys tiedottaa

Puistolanraitin ala-asteen vanhemmat ry:n vuosikokous pidetään 21.10.2015 klo 18.00 Nurkkatien toimipisteessä. Heti vuosikokouksen päätyttyä pidetään yhdistyksen järjestäytymiskokous. Kokouksiin ovat tervetulleita kaikki Puistolanraitin ala-asteen oppilaiden vanhemmat.