Elderienin pelastus

Elderienin pelastus

 

Oli kaunis kesäpäivä. Elderienin maassa, Kevätmetsässä oli aurinkoista. Elderien oli jakautunut kahteen osaan toisen nimi oli Kuulandia toisen taas Auringkolandia. Joskus kaikki Elderienissä asuvat eläimet olivat sovussa mutta jossain vaiheessa eläimille tuli paljon erimielisyyksiä joten Elderien jaettiin kahteen osaa ja niin syntyivät Kuulandia ja Aurinkolandia.  Aurinkolandiassa, Kevätmetsässä Siru pesukarhu oli keräämässä kukkia niityltä koristeeksi koloonsa. Siru on 2-vuotias pesukarhu. Siru asuu yksin koska pesukarhut muuttavat asumaan yksin noin 2-vuotiaina. Hänen ystävänsä Camilla oli taas kastelemassa omaa kukkapenkkiään. Siru ja Camilla ovat parhaita ystäviä. Camilla on myös 2-vuotias niin kuin Sirukin, he ovat toistensa naapureita. He ovat paljon yhdessä yleensä ja tekevät kaikkea kivaa ja hauskaa, he myös rakastavat seikkailuja ja urheilua. Camilla rakasti myös kasvien hoitoa, Siru taas tykkäsi kukista aika paljon ja keräili niitä usein koristeiksi. Mutta eräänä päivänä Darkqueen susi alkoi jäädyttää  maailmaa hänelle sopivaksi. Kun Siru ja Camilla kuulivat asiasta leopardi Justinilta (joka oli viestin tuoja), niin he ryhtyivät heti toimeen ja päättivät estää Darkqueenia jäädyttämästä koko maailmaa. Darkqueenin oikea nimi oli Alessia mutta sitä ei tiennyt kukaan muu kuin hän itse ja hänen päärottasoturinsa jonka hän oli hypnotisoinut siltä varalta että hän kertoisi jollekulle. Sillä Alessia ei halunnut että kukaan tietäisi kuka

hän oikeasti on.

Muut kuin rotat eivät tienneet miksi hän yritti jäädyttää maailman.

He päättivät mennä pakkaamaan. Camilla pakkasi mukaansa paitoja, housuja, kenkiä, pipoja, hanskoja, vähän ruokaa ja köyttä valkoiseen pieneen reppuun. Ainiin juomapullo meinasi unohtua, Camilla ajatteli. Hän lisäsi senkin vielä reppuun ja lähti hakemaan Sirua. Sillä välin Siru pakkasi vaatteita, ruokaa, juomapullon, lempikorunsa ja taskulampun valkoiseen reppuun . Nyt Sirukin oli valmis ja Camilla odotti jo ulko-ovella. Siru meni ulos sinne

Missä Camilla jo odotti häntä.

Lähdetäänkö?, Camilla kysyi. Ei vielä sillä me saatamme tarvita matkaseuraa, Siru vastasi hymyillen. Läheinen pensas alkoi kahista. Tytöt tuijottivat pensasta silmä tarkkana. Pensaasta alkoi kuulua

“ai” ja “au”. Tuolla pensaassa on joku! Camilla

huusi. Juostaan! Siru sanoi. He juoksivat hurjaa vauhtia

kohti metsän laitaa. Heidän takaansa kuului huutoja

“odottakaa, odottakaa”. Odota! Camilla kuiskasi.

He pysähtyivät heti. Heidän takanaan seisoivat

Hengästyneet Lola hirvi ja Hile hiiri reput selässään.

Me aiomme tulla mukaan, Lola sanoi.

Vakoilimme teitä koko päivän! Hile lisäsi.

NO TULKAA MUKAAN! Camilla ja Siru sanoivat

yhteen äänen. Nelikko lähti yhdessä matkaan kävellen

aluksi ripeästi. Aikaa ei kulunut kauaa ennekuin he olivat kävelleet. Seuraava tauko on vasta Hirmumeren rannoilla, joten matkaa on ainakin 8 kilometriä Hirmumerelle. Meidän täytyy kävellä ripeästi! Hile sanoi. He olivat kävelleet jo 12 kilometriä. He pysähtyivät lammen lähelle. Pidetään sittenkin nyt pieni tauko, Sanoi Lola. Hile ja Lola menivät vilvoittelemaan jalkojaan lampeen, sillä aikaa Siru ja Camilla laittoivat ruokaa. Pian he jatkoivat taas matkaa. Onko vielä paljon matkaa? Valitti Hile. Vielä on matkaa kylläkin, sanoi Siru. Ei kauaakaan kun he olivat jo hirmumeren rannoilla. Hirmumeri oli jo ihan jään peitossa, siellä ei enää ollut vettäkään näkyvissä. Oli vain jäätä meren päällä. Tämä hirmumeri on tosi iso! Huudahti Lola. Niinpä, hirmumeri on todella iso, sanoi Camilla. He tallustivat ison jäätikön yli joka oli todella raskasta, ja monen pitkän tunnin päästä he olivat jo perillä kuulandiassa. Olemme perillä! Sanoi Siru. Niinpä! Mutta matka oli tosi pitkä ja raskas mutta se oli tämän arvoista! Sanoi Camilla. Jepulis, sanoi Lola. Tytöt nukahtivat melkein heti pitkän päivän jälkeen.

He nukkuivat taas yön rauhassa. Huomenna heillä olisi tärkeää tehtävää nimittäin itse Darkqueenin kukistaminen mutta heidän ei tarvitsisi vain kukistaa häntä vaan myös hänen joukkonsa. Oli aamu ja he heräsivät, he söivät ja tekivät muut aamutoimet.

Tuota… Unohdimme kertoa ettemme uskalla

tulla kuulandiaan asti. Hile ja Lola sanoivat yhteen

ääneen surullisina. Ai … no ei kai se mitään, sanoi Siru. Sen jälkeen Siru ja Camilla lähtivät kahdestaan matkaan kun hile ja Lola jäivät leirille odottamaan heidän paluutaan. He matkasivat pitkän aikaa, heillä oli vielä pitkä matka edessä. Voitaisiinko pitää tauko tässä välissä? Kysyi Camilla. Voidaan tietysti, sanoi Siru. Ainiin muuten .. kyllähän Hile ja Lola olisivat voineet jatkaa tähän asti vielä kanssamme? Sanoi Siru.  Ainiin, he olisivat todellakin voineet jatkaa tähän asti kanssamme, sanoi Camilla. No nyt on liian myöhäistä, sanoi Siru. Niin, sanoi Camilla. Hei katso tuonne! Siru huudahti. Kuulandia on tuolla! Camilla huudahti. Niinpä tosin se on vielä aika kaukana, sanoi Siru. Alkaa tulla pimeä! Siru sanoi. Niinpä, jos nukutaan täällä tämän yön? Kysyi Camilla joka näytti aivan väsyneeltä pesukarhulta. Ja he nukkuivat koko yön siinä mihin olivat jääneet lepäämään. Kuulandia oli vielä kaukana uhkaavan näköisenä ja pelottavana. Sillä välin Darkqueen lähetti joukkojaan vartioimaan rajoja. Vauhtia emme voi jättää rajoja vartioimatta jos joku yrittää estää aikeeni, Susi huusi rottakätyreilleen.

Kun yö oli ohi ja oli aamu he heräsivät suden ulvontaan. Varmaan Darkqueen, pesukarhu sanoi haukotellen. He söivät ja tekivät taas kaikki aamutoimet. Nukuinpa tosi sikeästi, sanoi Siru. Ai nukuitko, sillä minäkin nukuin tosi sikeästi, Camilla naurahti. Sen jälkeen he lähtivät matkaan Kuulandiaa kohti, he kävelivät ja kävelivät. Tunnin päästä he olivat Kuulandian rajoilla josta alkoi hylätty metsä. Täällä ollaan, sanoi Camilla. Joka puolella oli jää patsaita ja  jopa ruuatkin joita muutamat rotat  söivät parhaillaan, olivat melkein kokonaan. Missä on palatsi? Kysyi Camilla. Tuolla! Siru huudahti. Camilla kääntyi. Onpa se iso! Camilla sanoi. Jep, mutta nyt mennään sinne ja hiljaa! Sanoi Siru. Juu, sanoi Camilla. Ja sitten he menivät linnaa kohti Hylätyn metsän rajoilla  todella hiljaa ja hiipien. Mutta yhtäkkiä Camilla kompastui maassa olevaan pieneen jäiseen rottapatsaaseen, ja samalla koko ajan valppaana olevat vartijat huomasivat heidät ja niin myös … Darkqueen joka seisoi parvekkeellaan. Heittäkää nuo tyrmään! Huudahti Darkqueen. Vartijarotat ottivat heitä niskasta kiinni ja alkoivat tallustaa kohti Hylättyä metsää. Hylätyssä metsässä vartija rotat veivät heidät tyrmään, tyrmä oli sotkuinen, likainen, eikä ollenkaan miellyttävä.

Mitä me teemme nyt? Camilla kysyi. En tiedä, sanoi Siru. Meidän täytyy keksiä jotain ja ripeästi! Huudahti Camilla. Niin pitääkin! Sanoi Siru. Jos emme keksi jotain ja pian saatamme jäädä tänne ikiajoiksi ja Darkqueen

jäädyttää koko Elderienin sanoi Camilla huolestuneena. Pesukarhun ilme oli kauhistunut, he eivät tienneet mitä tehdä. Rotta seisoi valppaana tyrmän edessä hetken ja lähti sitten kävelemään toiseen suuntaan. Kettu heitteli kiviä

seinään miettien miten he pääsisivät ulos tyrmistä.

Nyt keksin! Camilla huudahti. 

Mitä? Kysyi Siru.

Kun vartija palaa takaisina  heitetään sitä

kivillä tainnuksiin ja otetaan äkkiä avain! Camilla sanoi riemuissaan. Kun vartija palasi he toteuttivat suunnitelmansa.  He heittelivät kiviä vartijaa päin, ottivat

avaimen ja karkasivat tyrmästä.

Lähdetään ripeästi juoksemaan, mennään tuota yhtä polkua, sillä luulisin että se on oikea polku tai reitti takaisin, sanoi Siru.

Ai, no tehdään sitten niin! Huudahti Camilla.  Pesukarhu ja kettu lähtivät juoksemaan ja tekivät kuten Siru sanoi ja menivät polkua pitkin. Polku olikin aivan  oikea reitti ja pian he olivat jo päässeet metsästä pois ja näkivät jo

Darkqueenin jäälinnan.

Täällä sitten ollaan taas, Siru sanoi.

Jep! Huudahti Camilla.

He alkoivat hiipiä jäälinnaa kohti.

Nyt mennään ja hiljaa! Camilla kuiskasi.

Juu, Siru sanoi hiljaa.

He hiipivät linnaan todella hiljaa ja tällä kertaa he onnistuivat ilman että vartijat huomasivat heitä, he olivat pian Darkqueenin luona.

Tuolla hän on! Camilla sanoi.

Niinpä onkin! Siru sanoi.

Sitten he kiipesivät pitkät jääportaat Darkqueenin luokse.

Darkqueen! He huusivat yhteen ääneen.

Mitä te rääpäleet täällä teette! Darkqueen huusi.

Älä jäädytä maailmaa kaikilla, ! Camilla huudahti.
Miksi kuuntelisin teitä! Darkqueen naurahti.

Kuuntele meitä! Siru huudahti.

Selvä, mutta vain jos tuotte minulle sydän kristallin, Darkqueen sanoi.

Selvä me tuomme sen, eikö niin? Camilla kysyi Sirulta.

Kai, Siru epäröi vähän.

Darkqueen? Kysyi Camilla.

Niin? Darkqueen vastasi vähän ärtyisästi.

Missä se sydän kristalli on? Camilla kysyi.

Siru oli tosi hiljaa ja epäröi hieman että oliko tämä hyvä idea.

Se on Kristalli kammiossa, susi sanoi.

KRISTALLI KAMMIOSSA? Camilla huusi.

Niin siellä juurikin, Darkqueen sanoi.

M-mutta .. sinne .. voi eksyä! Camilla huudahti.

Pesukarhu ja kettu olivat kuullet kammiosta huhuja.

Niin voikin, sen takia en ole käynyt siellä itse! Darkqueen sanoi kovaa.

No menemme silti! … Camilla sanoi ja huokaisi.

Ja sitten he lähtivät Kristalli kammioon, kristalli kammio oli todella lähellä ja melkein Kuulandiassa. Ja ihan 20 minuutin päästä he olivat jo Kristalli kammion aukolla.

Oletko varma että selviämme tuolta? Siru kysyi.

En halua pelotella mutta tuskin selviämme, Camilla sanoi hiljaa.

MITÄ? Siru huusi todella kovaa.

Niin … emme välttämättä selviä tuolta, Camilla sanoi.

Mutta yritetään parhaamme, Elderienin kunniaksi! Camilla sanoi.

Niin … Siru epäröi.

Tule! Camilla huudahti.

Sitten he lähtivät Kristalli kammion sisälle, kammio oli pimeä, terävää kristallia joka puolella ja paljon outoja eläimiä.

SYDÄN KRISTALLI! KATSO! Camilla huusi niin kovaa että koko kammio kaikui.

Ja yhtäkkiä kammio alkoi romahtamaan.

Voi ei … otetaan Kristalli ja juostaan!!!! Siru huusi.

He ottivat sydän kristallin ja lähtivät juoksemaan erittäin kovaa, kiviä oli niin paljon maassa että Camilla kompastui.

Mene vain ja pelasta Elderien! Camilla huusi.

Ei en jätä sinua! Siru sanoi.

Sitten Siru auttoi Camillan ylös ripeästi, he lähtivät juoksemaan ja pääsivät pois kammiosta.

Huh, Siru sanoi.

Onneksi päästiin pois ja kiitos kun autoit minua! Camilla kiitti.

Ja näin he lähtivät Kuulandiaan, meni vain 20 minuuttia taaskin ja sitten he olivatkin taas pian Kuulandiassa. He menivät linnan sisään ja siellä  Darkqueenin luokse.

Oi te löysitte sen! Darkqueen iloitsi. Hän oli pitkään halunnut harvinaista jääsydäntä.

Muuten anteeksi kaikesta ja minun oikea nimeni on sitten Alessia susi sanoi.

Niin löysimme ja saat anteeksi Alessia  Camilla ja Siru sanoivat hymyillen.

Nyt en jäädytä maailmaa vaan julistan juhlat! Alessia sanoi. Nyt sulatan voimillani kaiken minkä olen jäädyttänyt Alessian jatkoi.

Juhlat! Camilla sanoi.

Ja näin kaikki olivat taas hyvin. Kuulandian ja Aurinkolandian välit olivat taas hyvät, he olivat sovussa keskenään. Alessia susi järjesti juhlan johon tuli melkein kaikki Elderienin asukkaat.

Olipa hurja seikkailu, Camilla sanoi.

Niinpä! Siru sanoi.

Ja sitten myöhemmin oli illalla raketteja, koko kansa meni katsomaan niitä, koko Elderien riemuitsi.

Tämä oli kyllä parhain päivä ikinä … Camilla sanoi.

Niin … Siru sanoi ja hymyili.

Ja .. no .. siihen se loppuikin, onnellisesti ja iloisesti katsellessa ilotulitteita.